Kyllä nyt hävettää kavereiden puolesta. Tämä on näköjään neljäs blogiteksti, jonka kirjoittajana olen minä.
Viime viikko oli aika hektinen. Olin jonkin verran töissä, sitten pakattiin kamat pohjoisen reissua varten ja lauantaina 3/5 perheestä lähti ajelemaan Pyhätunturille. Minä lähdin lauantaina kaverin polttareihin Seinäjoelle ja sunnuntainakin oli vielä jos jonkinlaista vastuujuttua seurakuntapuolella.
Olen kuitenkin melko tyytyväinen viikon treeneihin. Treenikertoja oli useita, vaikka pitkiin treeneihin ei ollutkaan aikaa. Kaikkein hienointa viikon aikana oli kaverin polttareissa järjestetyt painitreenit. Polttariporukalla oli valmentaja, joka johdatti meidät painin saloihin. Laji oli aiemmin minulle täysin outo. Se kuitenkin kolahti! Se on urheilulajina todella monipuolinen. Siinä treenataan notkeutta, lihasvoimaa ja tottakai myös kunto nousee. Laji olisi täydellinen meidän 3-vuotiaalle Leeville. Harmi vaan, että Kokkolassa ei tietääkseni ole painiseuraa. Treenaaminen oli hauskaa ja hiki tuli, vaikka pienenä hidasteena minulla oli lähes 1-vuotias painikaveri, joka välillä kaipasi äidin seuraa.
Viikon saldo:
MA lyhyt, n. 25 min aamujuoksulenkki
TI uinti 35 min
KE lepo
TO bodypump 1 h + 15 min verryttely
PE juoksulenkki 40 min
LA painia
SU tavallista reippaampi juoksulenkki 35 min
Tänään saavuttiin Lassin kanssa Pyhälle ja viikon tavoitteena on ulkoilla paljon lasten kanssa sekä tehdä vähintään yksi pitkä hiihtolenkki. Lisäksi tietenkin lyhyitä juoksu- / hiihtolenkkejä.
Lupaan kuvamateriaalia tältä viikolta!
Urheilijoita emme ole, Triathlon on meille outo laji ja lapsiperheen aikataulut asettavat haasteita harjoitteluun, mutta tavoitteenamme on osallistua Helsinki City Triathlonille 24.8.2014. Tres Triathlonists koostuu kolmesta henkilöstä; Matista, Eveliinasta ja Tuomosta. Blogissa on asiaa lajista ja etenkin sen vierestä. Tästä lähtee kolmikon taival kohti 300 metrin uintia, 10 kilometrin pyöräilyä ja 3 kilometrin juoksua. Naurettavan lyhyitä matkoja, tästähän selviää kuka tahansa!
24.2.2014
18.2.2014
Eveliina: uusitun uimatestin tulos erinomainen!
Nyt on pakko hehkuttaa! Uusin uimatestin tänään paremmissa olosuhteissa. Olin radalla yksin, tein hyvät alkuverryttelyt ja muutenkin olo oli kohdillaan. Sain uimatestin tulokseksi siis erinomaisen! 12 minuutin aikana uin 525 metriä. Ikäiselläni erinomainen tulos on vähintään 495 metriä. Edellisessä testissä uin 475 metriä ja sen jälkeen ajattelin, että kyllä minä tuosta erinomaiseen pinnistän.
Uin rintauintia koko testin ajan, sillä se on minulle luontevin ja vahvin tyyli. Vapaauintia täytyy treenailla tässä kisan lähestyessä enemmän. Testiä suorittaessani huomasin, että reippaasti uiminen on yllättävän haastavaa hengityksen kannalta. Jotenkin tuntui, että lihaksista olisi saanut enemmänkin irti, mutta hengityksen rytmittäminen oli haastavaa.
Uimahallissa oli mukavan väljää. Olin altaassa vasta viittä vaille yhdeksän, kun työkeikka venyi aiottua pidemmäksi. Uima-aikaa oli vain 35 minuuttia. Nyt on raukea olo ja tästä on hyvä mennä nukkumaan. Huomenna edessä on työpäivä.
Jos jollakin on vinkkejä hyvistä uimalaseista, otan mielelläni vinkkejä vastaan. Omistamani lasit ovat aika surkeat.
p.s. Matti ja Tuomo, ryhdistäytykää tai harkitsen kavereiden vaihtoa!

16.2.2014
Eveliina: hyvän viikon rentouttava loppu
Tämä viikko on ollut hyvä viikko. Eilen kirjoittelinkin, että kroppa tuntui väsyneeltä viikon treenien jälkeen. Eilen lepäilin päivän ja tänäänkin tuntui vielä olo melko väsyneeltä. Suunnittelin tälle päivälle pitkää juoksulenkkiä, mutta sen sijaan menin kävellen venyttelyyn. Idea taisi olla loistava, nyt on olo hyvä ja rentoutunut. Ihan liian vähän tulee kiinnitettyä huomiota lihashuoltoon. Kotona venyttely jää todella vähälle.
Viikon saldo:
bodypump x 2
uinti 40 min
juoksu 45 min
spinning 45 min
kävely 1 h
venyttely 1 h
Tulevan viikon kevyempi treenisuunnitelma:
MA lyhyt aamulenkki
TI iltauinti
KE bodypump
TO lepo
PE juoksulenkki
LA lepo
SU juoksulenkki
Venyttelyn raukeus kropassani voin lähteä kohti uutta viikkoa ja uusia lihasjumeja.
15.2.2014
Eveliina: tuplatreenit
Olen aina ollut sitä mieltä, että sellaiset ihmiset ovat ihan hulluja, jotka käyvät kahdessa jumpassa peräkkäin. Arvatenkin eilen koitin itse samaa. Olin ensin 45 min spinningissä ja sen jälkeen tunnin pumpissa. Etukäteen jännitin, miten kunto kestää, mutta hyvin treenit meni. Lopun askelkyykyissä oli kyllä melko hapokasta menoa.
Spinningissä mua ärsytti suunnattomasti ohjaajan tauoton laulaminen musiikin mukana. Mun mielipide on, että jos ei keksi mitään puhuttavaa, voi olla vaan hiljaa. Seuraavalla kerralla taidan kuitenkin mennä ensin puoleksi tunniksi juoksumatolle ja sen jälkeen pumppiin. Spinning ei oo ihan täydellisesti mun juttu, mutta siinäpä tuo menee. Hyvää harjoitusta pyöräkelejä odotellessa.
Tänään on pää kipeä ja kroppa tuntuu väsyneeltä. Ensi viikolla otan hieman kevyemmän treeniviikon. Löysin vanhoja juoksukoulun harjoitusohjelmia ja niissä oli aina pari rankempaa viikkoa peräkkäin ja sitten yksi palauttava viikko. Samalla syklillä olisi varmasti hyvä aloittaa tätäkin treeniä.
Tänään on siis tiedossa lepopäivä (lue siivouspäivä).

10.2.2014
Matti: Viikko 3/6
Pieleen meni. Torstaina alkoi tuntua siltä, että flunssa on tulossa. Treenailin silti aika kovan päivän ja illan futistreeneissä keskisyke oli 173. Perjantaiaamuna olo oli niin flunssainen, että viikonlopun suunnitelmat sai perua. Tämä olisi ollut hyvä viikko ilman sairastumista. Toivottavasti flunssa hellittää heti alkuviikosta, että pääsen tästä taas liikkeelle.
MA: Spinning 1h + lumitöitä
TI: Lepo
KE: Kävelylenkki 6km
TO: Spinning 45min + Jalkapallo 75min
PE-SU: Sairas
9.2.2014
Eveliina: viikon kohokohtana uimatestin tulos
Tämän viikon treenit ovat menneet nappiin suunnitelmien mukaan. Uutuutena kokeilin spinningiä, kuten edellisestä postauksesta kävi jo ilmi. Se tuntui yllättävän mukavalta, vaikka aikaisemmin en ole spinningiin ihastunutkaan. Ja hyvin jalat jaksoi, 45 minuuttinen tuntui jopa helpolta.
Keskiviikkona tein uimatestin, kiitos blogin lukijan vinkistä! Uimatestin olosuhteet eivät olleet täydelliset, mutta sain tulokseksi reilusti hyvän, paljoa ei jäänyt uupumaan erinomaisesta. Testi täytyy toistaa uudelleen paremmissa olosuhteissa, mutta niin reilusti se oli hyvän puolella, että ei se siitä kyllä tule tippumaan. Tyytyväinen voin siis olla!
Juoksu on sujunut kevyesti ja tuntuu, että lihaskuntoharjoittelusta olen saanut puhtia myös lenkkipolulle. Nyt siis hymyilyttää!
Viikon saldo:
2 x bodypump
2 x juoksu (tunnin ja 45 min lenkki)
1 x spinning 45 min
1 x uinti (lyhyt pyrähdys + lasten kanssa polskuttelua)
lepopäiviä viikkoon mahtui 2
Tulevan viikon treenisuunnitelma:
MA bodypump
TI lepo
KE lyhyt aamulenkki + uinti
TO juoksu tai spinning
PE bodypump
LA lepo
SU pitkä juoksulenkki

8.2.2014
Eveliina: yhdessä hurahtamisen ihanuudesta
Ennen lapsia yhteistä aikaa ei osannut arvostaa. Nykyään haaveilen tulevaisuudesta, kun voin mieheni kanssa yhdessä lähteä lenkille, uimaan, pyöräilemään tai vaikkapa salille. Tosin opiskeluaikoina Matti ei ollut samoista urheilulajeista innostunut kuin minä, joten yhdessä urheileminen ei tuolloin ollut luontevaa.
Torstai oli tällä kertaa toivoa täynnä ja pääsimme spinningiin kahdestaan. Kiitos isovanhemmille, jotka sillä välin ottivat lapset hoitaakseen. Oli henkisesti rentouttavaa ja yhdistävää harrastaa yhdessä ilman lapsia. Taidamme jatkossakin uskaltautua pyytämään lastenhoitoapua, jotta saamme yhteistä aikaa. Ja voisiko sitä paremmin käyttää kuin urheilemalla?
Tämä yhteinen projektimme toi mieleeni artikkelin hurahtamisen ihanuudesta. Suosittelen lukemaan jutun, mutta lyhykäisesti yhtenä pointtina on se, miten yhdessä hurahtaminen voi pitkässä parisuhteessa tuoda hiipuneen ihastuksen tunteen takaisin. Tässä piilee mielestäni suuri viisaus. Yhdessä hurahtaminen on todella piristävää!
On tärkeää, että on jotain yhteistä, josta voi puhua ja toinen vielä ymmärtää ja on kiinnostunut siitä! Voimme toinen toisiamme myös piiskata treenaamaan ja syömään oikein! Ja mikä tärkeintä, voi itse hyvällä omallatunnolla lähteä lenkille ja jättää miehen yksin joskus hyvinkin kaoottiseen tilanteeseen kotiin kun tietää, että toinen pääsee vastavuoroisesti lähtemään. Itselläni urheilu auttaa jaksamaan hektistä perhe-elämää paljon paremmin.
Tämä viikko on muutenkin ollut loistoviikko, mutta siitä ja ensi viikon tavoitteista lisää huomenna.
p.s. näyttää uhkaavasti siltä, että tämä on kohta pelkästään mun blogi?
4.2.2014
Eveliina: Smoothien ylistystä
Jo puolisen vuotta painonhallinnan tärkeä tuote on minun kohdallani ollut smoothie. Se sopii erityisesti iltapalaksi ja vie myös makeannälän ja naposteluhalun mennessään.
Tänään tunnin juoksulenkin jälkeen tein itselleni täyttävän smoothien, johon tuli:
- päärynä
- banaani
- mustikoita
- karpaloita
- rahkaa
- pellavansiemenrouhetta
- seesamin siemeniä
- maapähkinävoita
- rahkaa
- maitoa
Tämä on herkkua, vaikka onkin terveellistä!

3.2.2014
Matti: Viikko 2/6
Aloitetaan selittelemällä. Alkuviikosta piti käväistä Vaasassa, ja yksi kirjaprojekti piti saada taitettua painokuntoon. Jep. Eli eihän se viikko ihan nappiin mennyt. Viikonloppuna oli veto jotenkin pois ja oli niin aikaisia aamuherätyksiä keskimmäisen lapsen toimesta, ettei saanut itsestään paljoa irti. Vähän kevyttä lenkkeilyä ja lumitöitä vaan. Vähän tuli kuitenkin liikuttua:
MA: Lepo
TI: Uinti 1100m
KE: Lepo
TO: Spinning 45min + Jalkapalloharkat 90min
PE: Kevyttä polskuttelua
LA: Kävely 5km + lumitöitä
SU: Kävely 4km
Alkuviikosta olin siis Vaasassa ja käväisin tiistaina aamutuimaan uiskentelemassa. Kello oli niin vähän, että silmät oli vielä kiinni kun hallille mentiin, mutta maaliin selvittiin. Täytyy sanoa, että viidenkymmenen metrin uima-allas on paljon mukavampi kuin Kokkolan kahdenkymmenenviiden. Torstaina treenattiin vähän enemmän, ja illalla oli vähän paikat kipeät, mutta fiilis oli loistava! Perjantaina oltiin isompien lasten kanssa uimahallilla polskuttelemassa.
Alkavalla viikolla yritetään taas enemmän!

2.2.2014
Eveliina: Tuleeko triathloniin hurahtaminen kalliiksi?
![]() |
| Voiko urheiluvälineitä olla liikaa? |
Olen hankkinut kuluvana talvena kolmet juoksukengät. Yhdet peruskengät entisten puhkikulutettujen tilalle. Seuraavaksi liukkaat kelit pakottivat hankkimaan nastat alle. Alennusmyynnistä löysin vielä gore-texit, joiden hankkimista en voinut sivuuttaa.
Kolmansien kenkien kohdalla oli väistämätöntä perustella hankintoja itselleni ja toki myös miehelleni. Pääargumenttini oli, että lenkkarit ovat joka tapauksessa kulutustavaraa. Juoksen niillä niin kauan kuin ne pitävät kuosinsa. Onhan se siis järkevää, että kelille kuin kelille löytyy sopivat kengät?
Kenkien lisäksi olen hankkinut tänä talvena paksummat juoksu-/hiihtohousut, merinovillahousut, teknisen kerraston, välifleecen ja jäsenyyden kuntosalille.
Edellä mainitut hankinnat liittyvät lähinnä juoksuun kuntosalijäsenyyttä lukuunottamatta. Mahdollinen triathloniin hurahtaminen käy väistämättä kalliiksi myös kukkarolle. Mitä enemmän jotakin urhelulajia harrastaa, sitä enemmän ilmaantuu tarpeita, jotka syövät varoja.
Katsaus menneeseen viikkoon
Ensimmäistä kertaa näin sunnuntaina on loistava fiilis onnistuneesta treeniviikosta. Pienenä miinuksena todettakoon, että lepopäivät sattuivat peräkkäin maanantaille ja tiistaille, kun olin vielä hieman puolikuntoinen. Juoksun määrää voisi myös lisätä tulevalla viikolla.
Viikon saldo:
1 x 20 min uinti
2 x bodypump
tunnin peruskestävyyttä kehittävä harjoitus salilla juoksumatolla ja kuntopyörässä
puolen tunnin juoksulenkki
Tulevan viikon treenisuunnitelma:
MA ansaittu lepopäivä
TI juoksulenkki
KE bodypump/uinti
TO lepopäivä
PE juoksu
LA bodypump
SU väsymystilan mukaan juoksu/kävelylenkki
p.s. ovela kavala angiina löytyi nieluviljelyssä 4/5 perheemme jäsenistä. Nyt olemme kaikki antibioottikuurilla, jotta pöpö saataisiin häädettyä talosta pois!
Tilaa:
Kommentit (Atom)