On ihmeellistä, miten äkkiä kroppa tottuu terveellisempään ruokavalioon. Pari viikkoa olen syönyt oman näkemykseni mukaan hyvinkin terveellisesti. Paitsi perjantaina ja lauantaina.
Perjantaina juhlittiin nuorimmaisen 1-vuotissynttäreitä ja lauantaina kaverin häitä. Synttäreillä jo karkinsyönti lipsahti käsistä ja lauantaina jatkoin kakkulinjalla. Häissä oli kakkupuffet, jossa oli monta erilaista kakkua ja pakkohan niitä oli maistella. Siitä kärsin nyt. Tai en oikeastaan enää, mutta päivällä. Olo oli ihan tosi huono ja epäilen, että se on ihan niiden kakkujen syytä. Kroppa kun tottui vähään sokeriin ja hillittyihin hiilihydraattimääriin parissa viikossa. Nyt kyllä on motivaatiota jatkaa samalla terveellisellä linjalla.
Iltapalaksi söin nyhtöpossun jämät ruisleivän kanssa. Hyvää oli! Ei mikään kevyt iltapala, mutta söin päivällä niin kevyesti, että nyt kaipasin vähän tuhdimpaa iltapalaa.
Treeniviikko on ollut ihan ok. Ei paras mahdollinen. Viikko sisälsi yhden spinningin, yhden juoksulenkin ja pari pumppia. Ensi viikosta suunnittelen huomattavasti rankempaa. Toivottavasti ei tule yllättäviä muuttujia matkan varrelle. Väsymys vaikeuttaa harjoittelua huomattavasti. Meillä on ollut vähän risaisia öitä kun keskimmäistä on alettu nukuttaa omassa sängyssä. On aiemminkin sinne nukahtanut, mutta keskellä yötä kipaissut aina isän viereen. Siirtymävaihe tarkoittaa aina huonompia öitä vanhemmille. Onneksi ensi yöksi minä saan mennä yksin työhuoneeseen nukkumaan. Tarkoitus on nousta kuuden jälkeen aamulenkille, käydä suihkussa, syödä aamupala ja kävellä töihin (3 km). Tuleva viikko vaatii tarkempaa treenisuunnitelmaa, koska molemmilla on taas jonkin verran töitä.
Tulevan viikon plääni:
MA aamulenkki + kävelyä
TI 1 h juoksulenkki
KE lepo
TO pumppi
PE uinti
LA pumppi + spinning
SU kävelylenkki + venyttely
p.s. painohaasteen lopullisia tuloksia ei vielä tiedetä, koska itse en viitsinyt käydä tänään puntarilla parin päivän syöpöttelyn jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti