5.9.2014

Eveliina: Kisat on kisattu - katse tulevaisuudessa

Hieman viiveellä tulee raporttia The kisoista eli Helsinki City Triathlonista. Kisareissu tehtiin parisen viikkoa sitten. Reissulla oltiin kahden nuorimman poikamme kanssa (1.5-vuotias ja 3.5-vuotias), joten kuuden tunnin automatkat välillä Kokkola-Helsinki-Kokkola olivat äärimmäinen voimanponnistus. Siihen verrattuna kisaaminen oli lasten leikkiä. Kisoista siis selvittiin, paitsi Tuomo, joka ei lähtenyt kisaamaan suureksi pettymykseksemme.

Kisajännitys heräsi oikeastaan vasta kisapäivänä. Kiireinen työprojekti työllisti meidät pariksi viikoksi ennen kisaa niin täysin, että valmistavat harjoitukset jäivät käytännössä kokonaan välistä. Fiilis ja kunto oli kuitenkin minulla ja Matilla kohdallaan. Epäilen, että Matti ei koskaan omasta kisastaan tekstiä tänne tuota, joten avaudun myös hänen suorituksestaan, lupaa kysymättä. 

Matin lähtö oli ensin. Uintiosuuden missasin, koska päivä sisälsi pientä säätöä, jotta saatiin lapsille vahdit. Matilla uinti meni ihan hyvin. Pyöräilyn aikana mahaa rupesi pistämään ja se paheni juoksuosuuden aikana. Lopputulos oli kuitenkin hyvä, aikaa meni 49min 18s. Matti oli tyytyväinen suoritukseensa. Juoksussa hän pystyisi helposti parantamaan aikaa, koska kesän aikana Matti on käynyt vain muutamalla juoksulenkillä. Kokonaisuudessaan hieno suoritus. Vaimo tykkää!

Loppukiri oli nopeusgeeneillä varustetulla miehelläni tietysti huikea. Harmi, että minulla ei ollut parempaa kameraa mukana, että olisin saanut kuvia Matin suorituksesta. 

Ensi kaudella Matti aikoo osallistua lyhyen matkan triathloniin, mutta kauden päätavoitteena hänellä on Tough Viking. Ei mun juttu lainkaan!


Oma kisakokemukseni oli erittäin positiivinen. Suoritus hermostutti ja jännitystä lisäsi se, että lähes kaikki kilpasarjan osallistujat näyttivät urheilijoilta. Päätin kuitenkin keskittyä omaan suoritukseeni muista piittaamatta. Uinnissa jäin aluksi lähes kaikkien taakse, aloitin rauhallisesti omaa vauhtia uiden (rintaa). Ohitin kuitenkin muutamia uimaosuuden aikana. Vaihdot menivät ihan hyvin, vaikka aikaa niissäkin voi parantaa. Sain hyviä vinkkejä siskoltani, joka oli analysoimassa, kannustamassa ja kuvaamassa suorituksiani. Suuri kiitos kannustusjoukoille! Paikalla oli myös isäni sekä siskoni mies.

Pyöräilyosuus oli mäkinen ja mutkainen. Käännöksiä täytyisikin harjoitella, jotta niissä ei vauhti niin paljon tippuisi. Pyöräilyosuus meni kohtalaisesti. Juoksuosuudella ylitin itseni kilometrivauhdissa, sillä olen todella hidas juoksija, mutta kisatilanteessa sain itsestäni kaiken irti ja enemmänkin. Kokonaisaikani oli 52min 14s. Hävisin Matille yllättävän vähän ja sehän antaa puhtia treenaamiseen! Matin harrastus olisi kuulemma jäänyt siihen, jos olisin hänet voittanut.

Kauden päätavoite on nyt takana. Omat ajatukseni ovat olleet tulevan kesän tavoitteissa jo pidemmän aikaa. Tavoitteena on ensi kesänä kisata ainakin perusmatka (1.5 km uintia, 40 km pyöräilyä ja 10 km juoksua). Uinnissa talvikauden tavoitteena on opetella vapari. Olen elokuun ajan käynyt jo aikuistekniikkakurssilla vaparia opettelemassa ja syyskuussa jatkan jatkotekniikkakurssilla. Talvella on tarkoitus myös parantaa peruskestävyyttä, lisätä voimaa sekä parantaa juoksuvauhtia. Ja hankkia märkäpuku ja kisapuku!

Blogi hiljenee, koska kirjoittamiseen ei löydy aikaa eikä motivaatiota. Harjoitukset kuitenkin jatkuvat. Menneen puolen vuoden aikana urheilu on vakiinnuttanut entisestään asemaa elämässämme ja loppua ei ole näkyvissä. Mattikin on innostunut jopa juoksusta! Blogi on toiminut itselle hyvänä motivaattorina saada harrastus käyntiin. Lupaukset ja treenaaminen ovat olleet julkisia, joten niistä on täytynyt pitää kiinni. On ollut hauskaa huomata, miten projektimme on herättänyt mielenkiintoa muissakin ihmisissä. Toivottavasti olemme kannustaneet muitakin liikkumaan! Kiitän ja vaikenen.